torstai 8. joulukuuta 2011

Selvästi hyvä päivä!

On ollut tänään. Postista hain yhden H&M:n paketin, sieltä paljastui kahdet ihanat popot, asia josta ei sitten kerrota isännälle ;)

Lisäksi maailman paras posteljooni kiikutti 2 muuta pakettia suoraan kotiovelle. Toisessa oli ihanalta ystävältäni Lorilta joulutervehdys Sveitsistä (kuvaa tulossa jahka saan kamerasta ulos) ja toisessa oli Desing House Stockholmilta tilaamani kynttilän jalat Blossa pulloihin. Nyt himottaisi ryystää glögit nassuun ja laittaa pulloihin kynttilät palamaan.. maltan kuitekin (ehkä) odottaa jouluun asti :) Kuvia noistakin kunhan saan tosiaankin ne ulos kamerasta.

Kuten tuossa jo mainitsin, meidän posteljooni on ihan huippu. Kun paketteja saapuu, hän aina kuskaa ne kotiin, sikäli mikäli se on mahdollista. Soittaa mulle ja jättää paketit ennalta sovittuun paikkaan, ja vaikka en ehtisi vastaamaankaan, jättää silti!! Uskomattoman hyvää palvelua! Ainut asia jota jään kaipaamaan jos/kun täältä pois muutetaan.
Harmitti vietävästi, että postimies tuli juuri kun olin tullut kaupasta kotiin. Olin jo suunnitellut ja tänään ostanutkin hänelle pienen muistamisen (näin joulun kunniaksi), kiitokseksi tästä ystävällisyydestä. En vaan nyt ehtinyt paketoida lahjusta, ja kun tietää, kuinka kiire posteljoonilla on, en raaskinut pyytää odottamaan.
Mutta, sikäli kun mut tuntee, on noita paketteja vielä tulossa (paljon) ennen joulua ja olen tässä edelleenkin saikulla, ainakin viikon, joten enköhän ehdi häntä vielä muistamaan. Ja jos itse satun olemaan töissä, onhan noi perheen nuoret kohta kotosalla päivät. Pojalla alkaa joululoma koulusta ja samoin tytöllä, joka tosin on koululla töissä, ei enää koululainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti