Kaikille, tasapuolisesti <3
lauantai 31. joulukuuta 2011
torstai 29. joulukuuta 2011
Joulun tunnelmia
Joulun taikaa, enkeleiden aikaa, kuusen tuoksua, täysiä massuja.
Ei, tämä ei ole lahja, tunnelmia Tapaninpäivästä ja myrskystä, sähköt meni ja tuli, iPad pelasti tilanteen.
Joulun musiikista vastasi Michael B.
Hetkiä…
Ensi vuonna ei varpaita palele! Karvakaveri, The Handbag, lahja rakkaalta tyttäreltä.
Lahja rakkaalta mieheltä. Love it!!!
Tätä ei voi olla liikaa, olen suorastaan suurkuluttaja.
Näihin kuviin ja tunnelmiin, kohti Uutta ja vielä parempaa Vuotta 2012!
LOL!
maanantai 19. joulukuuta 2011
5 yötä jouluun..
On laskin aivan itse tänään… Huh, kuinka aika rientää, lauantaina on tosiaankin jo jouluaatto. Meille on tulossa äitini miehensä ja heidän koiran kanssa joulun viettoon jo aaton aattona, ihan parhautta, olemme viettäneet yleensä joka toisen joulun äitini luona, välillä näin päin, äiti saa tulla valmiiseen jouluun.. tai no, melkein valmiiseen. Hän vaatimalla vaati saada valmistaa laatikot, en pannut vastaan, parempia laatikoita ei saa mistään.
Tänään olen paketoinnut melkein viimeiset lahjat, huomenna pitää vielä mennä kaupungille hakemaan viimoiset lahjat, mm. miehelle puuttuu lahja vielä kokonaan! Apua!! Todella vaikeeta, minkäänlaista vinkkiä ei “must have” tuotteista ole tullut. Eiköhän sitä jotain (sukkia ja kalsareita!!) aina keksi.
Sorruin, jälleen, (ylläri ylläri) tilaamaan koruja, tällä kertaa kokeilussa oli nettikauppa My Fiina. Tilasin sormuksen, rannerenkaan ja korvikset. Kivolta näytti ja vaikutti kaikki, vai mitä sanotte näistä?
Pahoitteluni kuvan laadusta, pokkarilla ei kovin kaksisia kuvia saa, Nikonin järkkäri temppuilee ja uusi kamera ei ole vielä saapunut. Niin, siis uutukainen kamerakin on tilattu, siitä lisää kunhan se tänne takahikiälle joskus saapuu. Nikon menee sitten huollon jälkeen tyttärelle käyttöön.
Olen himoinnut Prismassa jo pitkän aikaa korkeaa lasista “vaasia”, varmaankin lokakuun lopusta asti, jolloin ensimmäiset jouluhärpäkkeet kauppoihin ilmaantui. Nyt en enää voinut vastustaa vaan ostin vaasin kotiin, täytin sen sellofaanilla, sinisillä valoilla ja hopeisilla palloilla sekä hopeanauhalla. Nyt ihanuutta vartioi TI Tiikeri Kerien.
Iloista Joulun odotusta ihan kaikille! Ollaan kuulolla, kiitos kun kävit blogissani, poikkea toistekkin ja tuo ihmeessä myös kaverisi kylään!
torstai 15. joulukuuta 2011
Joulu hiipii hiljalleen…
Tänään ostin kaupasta jouluruusun..
Tuolit sai uudet pääliset..
Amaryllis kaatui kukkiensa painosta, nyt koristaa maljakossa keittiön pöytää.
tiistai 13. joulukuuta 2011
Lahden Joulukylä 2011
| Joulukylän seimi |
| Yleiskuvaa alueelta. |
| Joulukenkä. Sisältää vihjeen lahjoja miettivälle :P. Ostettu Joulukylästä, hinta 15 e. |
maanantai 12. joulukuuta 2011
Kirppislöytöjä ja muuta mukavata.
Kuten otsikkokin kertoo, kävin tässä pari viikkoa sitten jälleen Lanttilan kirppiksellä. Se paikka ei kyllä petä koskaan, olenkohan koskaan lähtenyt sieltä ulos ihan tyhjin käsin?? Ainakaan ei muistu mieleen :P
Seuraavanlaisia juttuja tarttui tuolla kertaa mukaan:
Näitä punaisia sydän purkkeja oon etsinyt jo kauan, nyt sattui kohdalle kaksin kappalein, pakkohan ne oli korjata kotiin. Pieni maksoi 7 e ja isompi 9 e.
Tässä vielä toinen kuva mokomista, yllättäen niiden sisuksista löytyy koirien nameja :P
Lisäksi matkaan tarttui Riihimäen lasin kulho, tuon hintaa en kyllä enää muista.
Ja viimeisenä, joskaan ei vähäisempänä ihana vanhahko kynttilänjalka, hopeeta? Mene ja tiedä, hintaa oli 12 e. Tämä tulee joulupöytään, ehdottomasti.
Muuta "mukavaa" jota on tullut kuvailtua tässä.
Tää vanha pullo on peräisin äidin vintiltä, kerroin haaveilevani tuollaisesta isosta pullosta niin äiti totesi, että hänellä on sellanen vintillä. Sieltä se sitten muutti meille, tarkoituksena olis täyttää pullo korkkikorkeilla, aika vaikeeta, nykyisin kun melkein kaikissa viinipuolloissakin kun on kierrekortti. Mälsää :(
Tämä tuikkurasia tuli vastaan Citymarketissa, viime jouluna ostin vastaanlaisen äidilleni lahjaksi ja harmitti kun en ostanut myös itselle. Tänä vuonna en ole ennen tätä nähnyt kuin kovin jouluisia rasioita, minä kuitenkin polttelen kynttilöitä ympäri vuoden ja haluan pitää rasian esillä myös joulun jälkeen.
Viljami Tyynelä, on hän vaan niin ihana, jotta toisen jos kolmannenkin kuvan voi Tyynelän tonttulan kaverista julkaista <3
Tämmöiset Iittalan jo monta vuotta vanhat kynttilänjalat oli pöydässä Itsenäisyyspäivänä, sinivalkoisin kynttilöin, tottakai.
NUUSK! Koirista oli tullut pyyntö spostiin, lupaan laittaa kunnon stoorin kuvien kera perheemme nelijalkaisista jossain vaiheessa, saatta mennä kyllä ensi vuoden puolelle, kaivelen vanhoja ja otan niistä uusia kuvia. Koitan saada myös ulkokuvia, mikä on aika vaikeeta, yleensä kuvaan tulee vain ja ainostaan hännänpää :)
-Sartsa-
perjantai 9. joulukuuta 2011
Hyvää tuulintaita!
Eilisistä saapuneista tavaroista kuvia lupailin, nyt on lahjuskuva jo valmiina tänne laitettavaksi, kynttilämanseteista laitan kuvaa vasta kun saan sen pulloon :)
Eli ihanaiselta Lorilta saapui seuraavanlainen paketti ilahduttamaan:
Eli toi isompi ukko on silikoninen patalappu, aika ihana, varsinkin näin talvella ja joulun alla <3 Kiitos Lori, Thank You Lori, Danke Lori. Eli Lori on ystäväni joka on syntyisin from U.S.A. Hän meni kirjeenvaihtokaverinsa kanssa naimisiin, hänen miehensä on Sveitsistä ja Lori asustelee perheineen nyt siellä.
Tänään lähdin käymään matkahuollossa kun sain eilen tekstarin, että pakettini on saapunut. Luulin siellä olevan tilaamani suodattimet ilmanpuhdistajaan, mutta siellä olikin tilaukseni Monkilta, 2 ihanaa neuletta ja korvikset mallia "Tupsut".
Tää valkonen pystykauluksinen paita on tosi ihana, koko reilu ja ihanat noi napit molemmissa sivuissa, tuo vähän eloa muuten ihan valkoiseen neuleeseen.
Toinen oli musta neule valkoisilla palloilla, tiedän jo, että tästä tulee mun suosikki... ja saattaa tytärkin tän pölliä käyttöönsä ;)
Ja viimeisenä, joskaan ei väheisempänä miljonääriäidin tupsukorvikset :P
Nää on siitä ihanat, että voi käyttää noiden kummankin neuleen kanssa, niin ton valkoisen kun mustakin. Ja tietty monen monen muun rytkyn kanssa.
Kun noita neuleita sovittelin, kaartoi isohko pakettiauto pihaan ja toi kasan aaltopahvia!!! Tai ainakin siltä vaikutti. Oikeesti sieltä pahvien seasta kuoriutui esiin Allpostersilta tilaamani taulu.
Otin ton julisteen valmiiksi kehystettynä, mustilla kehyksillä. Kuvaa en nyt saanut, vaikka kuinka veivasin, aina vaan tuli heijastusta jostain ikkunasta. Eli kuva lainattu Allpostersin sivuilta. Kiva ylläri oli alekoodi mahdollista seuraavaa tilausta varten, himottas toi sama juliste, tekstillä syö suklaata...
Tässä tämän tuulintain kuulumiset Lahdesta, eläkäähän ihmisiksi ja hei, se olis Perjantai, päivistä parhain ;)
torstai 8. joulukuuta 2011
Selvästi hyvä päivä!
Lisäksi maailman paras posteljooni kiikutti 2 muuta pakettia suoraan kotiovelle. Toisessa oli ihanalta ystävältäni Lorilta joulutervehdys Sveitsistä (kuvaa tulossa jahka saan kamerasta ulos) ja toisessa oli Desing House Stockholmilta tilaamani kynttilän jalat Blossa pulloihin. Nyt himottaisi ryystää glögit nassuun ja laittaa pulloihin kynttilät palamaan.. maltan kuitekin (ehkä) odottaa jouluun asti :) Kuvia noistakin kunhan saan tosiaankin ne ulos kamerasta.
Kuten tuossa jo mainitsin, meidän posteljooni on ihan huippu. Kun paketteja saapuu, hän aina kuskaa ne kotiin, sikäli mikäli se on mahdollista. Soittaa mulle ja jättää paketit ennalta sovittuun paikkaan, ja vaikka en ehtisi vastaamaankaan, jättää silti!! Uskomattoman hyvää palvelua! Ainut asia jota jään kaipaamaan jos/kun täältä pois muutetaan.
Harmitti vietävästi, että postimies tuli juuri kun olin tullut kaupasta kotiin. Olin jo suunnitellut ja tänään ostanutkin hänelle pienen muistamisen (näin joulun kunniaksi), kiitokseksi tästä ystävällisyydestä. En vaan nyt ehtinyt paketoida lahjusta, ja kun tietää, kuinka kiire posteljoonilla on, en raaskinut pyytää odottamaan.
Mutta, sikäli kun mut tuntee, on noita paketteja vielä tulossa (paljon) ennen joulua ja olen tässä edelleenkin saikulla, ainakin viikon, joten enköhän ehdi häntä vielä muistamaan. Ja jos itse satun olemaan töissä, onhan noi perheen nuoret kohta kotosalla päivät. Pojalla alkaa joululoma koulusta ja samoin tytöllä, joka tosin on koululla töissä, ei enää koululainen.
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Ihana aurinko!!!
Meikäläinen viettää nyt viimeistä saikkupäivää, tosin illalla on lääkäri, räpylä on kaikkea muuta kuin kunnossa. Vai mitä sanotten siitä, ettei oikealla kädellä voi kantaa edes käsilaukkua? Saas nähdä mitä lääkäri setä sanoo, passittaako huomenna töihin (jolloin olen taas viikon päästä jonossa) vai vieläkö pitää lusmuta kotona?
Ei tääkään mitään juhlaa ole, mitään ei voi tehdä, olla möllöttelen ja oottelen porukoita himaan.. Jee, juhlaa.. or not!! Mieluummin sitä töissä olis, menis päivätkin huomattavasti nopeemmin.
Mitäs sanotten Linnan juhlista ja ennen kaikkea puvuista? Mun suosikki oli kyllä Jenni Vartiainen, kerrassaan upea kokonaisuus. Upea kantaja, upea puku ja upea koru!
Viime lauantaina piipahti mun suosikkini tulevaksi Linnan herraksi ja tasavallan presidentiksi Lahdessa, käytiin koko pesueen voimin kattelemassa ja kuuntelemassa Sauli Niinistöä torilla.
| Sauli Niinistö Lahdessa |
Kuvassa mun Michael Kors popot, laukku, joka vilahtaa kuvan yläkulmassa, on saman suunnittelijan. Laitan jossain välissä laukusta oman kuvansa tänne. Kengät on ostettu Brandokselta ja laukku Stokkalta.
Näihin seuraaviin kuviin ja tunnelmiin päätän raporttini tältä erää ja lähden nauttimaan teetä :) Vi ses!
| Nordqvist joulutee, Kultakeramiikan mukit ja puulusikat Pentik. |
tiistai 6. joulukuuta 2011
Laiskuudesta sakotetaan...
Eli parista kuvasta puuttu selite :)) HumanTool on ns. satulatuoli. Istuin laitetaan tavalliselle tuolille joka muuttuu näin kuin satulatuoliksi. Tosin toi penkki on melkoisen keinuva, totuttelemista on, mutta hyväksi havaittu. Helppo ottaa mukaan esim. töihin, meillä ainakaan kun sinne ei voi jättää ainakaan mitään ns. arvokasta, muuten häviää alle nanosekunnin "parempaan" käyttöön. Raahaappas satulatuolia mukanasi päivästä toiseen :DDD
Toinen kuvatus josta puuttui tarina, oli tuo rustiikkinen Enkeli. Vuosi-pari sitten ostettu ja nyt pitelee huolta mun dekkareistani ;) Kaunis kuitenkin, ainakin omaan silmääni.
