perjantai 4. toukokuuta 2012

Heipä hei!

Pitkästä aikaa. Tämä blogi ei enää päivity, uusi blogini löytyy lily.fi -palvelusta. Palstan nimi on Kenkähullun päiväkirja.
Jonkin aikaa annan tämän vanhan blogin vielä elää täällä omaa elämäänsä, jossain vaiheessa koko blogi tulee katoamaan bittiavaruuteen.
Toivottavasti tavataan Lilyn palstalla.

<3 Sartsa

lauantai 31. maaliskuuta 2012

Earth Hour 2012

 

earth-hour_2012[1]

Sammuta valot tunniksi ilmaston puolesta! Klo 20.30 –21.30. Tehdään se, me kaikki yhdessä <3

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Decubal–testiryhmä

 

Pääsin mukaan Decubalin testiryhmään. Tänään sain testattavat tuotteet suoraan postipojan tuomana kotiin. Pakkauksessa oli Lips&Dry spots balm, kasvojen pesuneste, vartalovoide sekä kasvovoide. Kuvaamaan en tuotteita lähtenyt, käyttökokemukset tulen kyllä jakamaan myös täällä. Tuota huulivoidetta jo kokeilin, tuntui erittäin hyvältä.

Minullahan on siis maailman kuivin iho. Näin kun ilmat vaihtelee, yleensä varsinkin silmien ympärillä iho kutisee, hilseilee ja punoittaa helposti. Monen monituista kertaa on tilanne ollut se, etten ole voinut käyttää meikkiä lainkaan.

Nyt olen survonut naamaani Lumenen tehoöljyä, Cliniquen corperosa iholle tarkoitettu kasvovoidetta, Lumenen 5 min tehovoidetta silmien ympärille + Lumenen rauhoittavaa silmänympärysvoidetta. Kaiken viimeistelen Guerlainin meikinalusvoiteella, kosteuttavalla sellaisella. Nämä kaikki tökötit tungen nassuuni myös iltaisin ja toistaiseksi on toiminut, paitsi nuo silmän ympärykset, ne alkoi jälleen oireilla, kutista ja punoittaa. Samoin korvat hilseilee helposti, varsinkin jos saavat vähänkin kylmää.

Vartalovoiteena olen käyttänyt Elisabeth Ardenin Eight hour cremeä, erittäin tehokas kosteuttaja. Tätä samaa olen pahimman punoituksen ja kutinan aikana laittanut myös luomille ja nuhan ollessa päällä sekä nenään että huuliin. Huulirasvojen suurkuluttaja olen ollut aina, ilman joko erittäin kosteata huulipunaa/kiiltoa/huulirasvaa en voisi kuvitellakaan olevani. Nyt testissä siis Decubalit, katsotaan miten käyn. Tähän asti olen puhdistanut ihoni joko Avonin tuotteilla tai Lumenen tuotteilla. Kasvovesi on Lumenen ja se tulee olemaan käytössä myös Decubal jakson aikana, koska setissä ei ollut erillistä kasvovettä.

Nyt siis vaan mielenkiinnolla seuraan kuinka käy, pystynkö käyttämään ollenkaan vai alkaako iho heti huutamaan hoosiannaa. Vai siirrynkö kokonaan käyttämään Decubal tuotesarjaa?

torstai 29. maaliskuuta 2012

Morkkis torjantai

 

Totaalinen morkkis! On tullut TAAS shoppailtua. Tänään kotiutin yhdet kengät (näistä kengistä on tulossa se luvattu juttu pääsiäisen aikoihin kunhan saan ne kuvattua). Toisista tuli viesti, että sopii noutaa matkahuollosta..

Lisäksi, mulla on noin miljoona trenssiä/parkaa/kevättakkia ym. mutta ei, lisää pitää saada! Jos muistatte, mulla on jo se Burberryn trenssi joka odottaa balleriina kelejä. Niin, sen lisäksi ostin aniliinin trenssin ihan citymarketista, varastossa on jo viime syksynä sokokselta ostettu trenssi tyyppinen takki kellohelmalla. Sitä ulkoilutin eilen. Kera tyttäreltä etukäteen nimpparilahjaksi saatujen Jessica Simpson saappaiden (ihunat, toimii!!).

Niin, menin sitten vielä kotiuttamaan Duetosta Boomerang parkatakin.. siis tämän.

 

BMRG-parkatakki-beige-1[1]

Toi kotiutui eilen, tänään käytössä ja toimii. Oli ihana, tosin pelkän t-paidan kanssa vielä aikas viilee, mutta kun autolla on liikkeellä, ei haittaa. Takin mukana tuli (tietenkin) jotain muutakin, meinaan Ted Baker lompuuki. Tämä.

 

TB-kukkaro-shyla-54-1[1]

Tosta joudun kyllä toteamaan, että vaikka oli kallis, on se ihan sairaan ihana. Juurikin sopiva kun lähdetään Berliiniin. Mulla on muuten käytössä Tiger of Swedenin lompakko joka toimii näin jokapäiväisessä touhussa enemmän kuin hyvin, mutta on pieneen laukkuun liian iso. Tossa Bakerissä on sopivasti muutama lokero korteille, seteleille oma systeeminsä ja kolikoille oma. Pinkki väri on vaan +++. Ja noissa isoissa pollukoissa on toisessa T ja toisessa B. Siisti. Ihana. Rakastan.

Mies odottaa kuumeisesti, että hänelle tilatut Harley Davidson ajosaappaat kotiutuisi kanssa.. huonolta näyttää, vaikka ei ole ainakaan vielä tullut mitään ilmoitusta ettei popoja olisi saatavilla.. let´s wait and see..

Dueton nettikauppa oli mulle positiivinen yllätys. Nopea toimitus ja laaja skaala tuotteita. Suosittelen. Duettoon suora linkki tässä.

Tää lähtis nyt häpeemään ja menee ostolakkoon.. ai niin, eilen tuli myös kahdet kengät.. joista toiset tosin lähti takaisin.. mutta vaan vaihtoon.. koko oli liian pieni. Lisäksi himoitsen Guessin bootseja jotka bongasin joko Fashionstoresta tai Footwayltä, en nyt muista kummassa oli ja parempi ehkä niin ;) Häpeilemisiin siis.

torstai 22. maaliskuuta 2012

Modern Preppy by Lindex

 

Mallisto on kerta kaikkiaan UPEA! Missasin vähän tota myyntiä ja muutama himoitsemani tuote oli verkkokaupasta loppuunmyyty. Niiden osalta täytynee siis mennä katsomaan löytyisikö liikkeestä.

Tilaukseen lähti seuraavat tuotteet:

S0000006698698_F_W22_20120102112655[1]       S0000006748348_F_W30_20111220103700[1]S0000006762709_F_W30_20111220142911[1]

S0000006786724_F_W22_20120118112404[1]

Eli tennarit pinkkinä, samoin villatakki. Näiden lisäksi vielä neulu ja tuo upea musta/valko/oranssi huivi.

Näiden lisäksi tuli shoppailtua (jälleen) yhdet kengät tuossa viikolla… nämä on tilattu Brandokselta, josta mulle saapui juuri kahdet kengät… auts ;) En vaan mahda/voi sille mitään, popot ja laukut on mun intohimoni <3 Lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon, että napsin noista mun kengistä ja laukuista kuvia, pian, ja laitan tänne näytille. Jos ei muuten, niin se on sitten pääsiäisen urakkaa… kevätsiivouksen lisäksi ;)

Mutta ne viimeisimmät,vielä matkalla olevat Brandoksen popot, niistä kuvaa jo nyt, kuva on kopsattu netistä.

 

mk-rock-and-roll-2[1]

Kengät on mallia Michael Kors, rock and roll pumps <3 Michael Korsin kengät on mun ykkössuosikit, ne istuu jalkaani kuin se kuuluisa silkkinen sukka, kengillä on äärettömän hyvä kävellä, oli sitten korkoa tai ei. Ainut minkä kanssa en ole päässyt sinuiksi, on merkin ballerinat. Ne on vaan jotenkin niin äärettömän matalat, mun jalka näyttää niissä ihan hölmöltä. Ja mulla ei ole sen enempää iso jalka (36-37) tai leveäkään, mutta ne ei vaan istu. Sääli, sillä Korsilla on upeita baltsuja. Muutamat on tullut tilattua ja sovitettua, mutta kun ei käy, niin ei käy.

Ihanaa, joskin pilvistä (ainakin Lahden suunnalla) päivää kaikille. Mä lähden jatkamaan pakkaus harjoituksia.. poika on lähdössä huomenna viikoksi Leville skimbailemaan.. se rontti ;)

 

Lindexin sivuille pääset tästä ja Brandoksen valikoimiin käsiksi tästä (siellä ei muuten tuotemerkeissä ole Michael Korssia, tulossa pian takaisin. Laitoin asiasta palautetta).

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Hieman asiaa pyykinpesuaineista

 

Nykyiset kaupan pesuaineet likaavat alta aikayksikön pyykinpesukoneen. Koneeseen kertyy hetkessä ruskeaa “limaa” joka haisee/näyttää pahalle. Tätä toki saa poistettua mm. apteekista saatavalla sitruunahapolla, joka samalla myös raikastaa koneen. Jos likaa on kertynyt jo paljon, tulee “mömmö” jättää yöksi koneeseen seisomaan ja pestä ohjelma loppuun vasta seuraavana päivänä.

Tähän ongelmaan etsin minäkin kuumeisesti ratkaisua, laista koneen pesijä/putsaaja kun olen. Löysin netin kautta uuden tuttavuuden, pesuaineen nimeltään Allegro.

Mikä sitten on Allegro ja mitä se tekee?

“Allegron valmistusmenetelmä on alun perin USA:sta. Ruotsissa sitä on valmistettu jo kauemmin mutta Suomessa valmistus alkoi vuonna 1998 pienellä 200 litran myllyllä. Nykyisellä isolla myllyllisella voisi pestä 175 000 paitaa . Allegro on kotimainen tuote.

Allegro on monien ominaisuuksien kokonaisuus.

Allegro ei eroa muista pesuaineista vain jonkun yhden ominaisuuden perusteella. Sitä ei voi verrta muihin vain siksi, että se on hajuton, tai zeoliititon, tai valkaisuaineeton, jne.

Se on myös ystävällinen herkälle kutiavalle iholle. Se poistaa lian mutta ei haalista värejä. Ei vahingoita kuituja ja tekstiilejä. Tummaat vaatteet eivät harmaannu. Vaatteisiin ei jää pölyäviä jäämiä. Kone ei ala haisemaan pahalle. Yksi pesuaine so-

pii lähes kaikeen pyykkiin. Pyykki tuoksuu vain puhtaan raikkaalle.

Koska koneen kestoikä voi jopa kaksinkertaistua, Allegro säästää enemmän kuin maksaa.

Uskollisimmat käyttäjät.

Uskollisimpia Allegro käyttäjiä ovat kutiavat, atoopikot, allergiset, keskovaippojen käyttäjät, hajusteallergikot ja pesukone- korjaamojen henkilökunta, koska he näkevät missä kunnossa huollettavat koneet ovat. Koirien ystävät eivät halua lemmikkiensä nenään zeoliittipölyä ja hajusteita. Sekä kaikki muut jotka haluavat puhdasta raikkaan tuoksuista pyykkiä ja säästää rahaa. Allegroa suosittelee jo viiden suuren pesukonemerkin maahantuojat, koska heidän maineensa kärsii jos uusi kone haisee ja hajoaa muutamassa vuodessa”. (teksti lainattu Allegron sivulta.)

Minä aloin käyttämään tuota pesuainetta jo vanhan koneemme kanssa. Pakkauksessa tulee mukana koneen putsaussetti, sitä en heti ehtinyt tehdä ja silti, pelkkä pesuaine, puhdisti konetta silmin nähden joka ikinen pesukerta. Pesuaine on äärimmäisen riittoisaa, yksi 8 kg paketti kesti ties kuinka kauan, nyt joulun aikoihin vasta tilasin uuden satsin, toisen paketin annoin äidilleni ja itselleni jääneestä myin työkaverilleni osan, jotta hänkin voisi pesuainetta kokeilla.

Meidän vanha kone hajosi joulukuun alussa, uudessa koneessa olen käyttänyt ko. pesuainetta koko ajan, kone on täysin puhdas ja raikas, vaikka se pyörii monesti useita kertoja päivässä.

Tavalliset tahrat lähtee pesuaineella loistavasti, jos lika on pinttynyttä/rasvaa, lisään yleensä mukaan tahranpoistoainetta. Mikään pesuainehan ei kaikkia tahroja poista. Tosin jos viitsii/ehtii liotella, ei tahranpoistoainetta tarvita.

 

kone[1]

 

Suosittelen lämpimästi, pesuaine ei tule edes kalliiksi, riittoisuutensa ansiosta. Lisää pesuaineesta löydät täältä.

torstai 15. maaliskuuta 2012

“Ö kök” by Daniel Wellington

Eilen tuli postista ilmoitus, että tilaamani Daniel Wellingtonin kello on noudettavissa. Tänään hain kaunokaisen kotiin ja nyt se koristaakin rannetta. Rakkautta ensi silmäyksellä <3
Kyseessä on siis tämä kello, Daniel Wellingtonin Classic Canterbur

10143929-origpic-6f460a.jpg_0_0_100_100_300_300_100[1]
Lisää kelloja/kelloista löytyy täältä.
Otsikosta sen verran, että silloin kun minä kauan, kauan sitten olen kouluja käynyt, ei ollut mitään eritysopetusta, vaan “häiriköt” tai muuten vaan hitaat, siirrettiin tarkkailuluokalle. Meidän koulun, Klaukkalan yläasteen tarkkiksella oli kaveri, jolle englannin lausuminen tuotti vaikeuksia. Kello ei ollut a clock, vaan ö kök. Jotenkin tuo on vaan jäänyt niiiiin hyvin mieleen ja nyt tuli sopiva paikka sitä käyttää ;) ilman pilkaa tahi kiusaamista. Musta toi oli aika söpöä :D